Louhe Oy on kerännyt viimeisimmällä rahoituskierroksella yli 3 miljoonan euron rahoituksen tukemaan yrityksen kasvua erityisesti kansainvälisillä markkinoilla.
Uusin rahoituskierros on ollut LOUHE.ai -tiimin kannalta menestys – pääsijoittajana toimivan Lifeline Venturesin lisäksi rahoituskierrokseen osallistuivat useat aikaisemmilla kierroksilla mukana olleet yritykset sekä teknologia-alalla pitkän uran tehneet yksityishenkilöt.
“Olemme erittäin tyytyväisiä tähän rahoituskierrokseen, joka antaa meille mahdollisuuden investoida entistä enemmän, mahdollistaen erityisesti kansainvälisen kasvun vauhdittamisen. Tämä on tärkeä askel matkallamme kohti suurempaa globaalia läsnäoloa”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Janne Pirttilahti.
Rahoituskierroksen pääsijoittajana toiminut Lifeline Ventures on kotimainen sijoitusyhtiö. Lifeline Ventures keskittyy sijoittamaan erityisesti yrityksiin, jotka nähdään tulevaisuudessa eri alojen suunnannäyttäjinä.
“Olemme innoissamme, että voimme tukea tätä rahoituskierrosta. LOUHE.ai on erittäin osaava tiimi ja heidän innovatiiviset ja ainutlaatuiset, selittävään tekoälyyn pohjautuvat ratkaisut erottuvat selkeästi markkinoilla. Uskomme vahvasti, että LOUHE.ai tulee menestymään kansainvälisellä tasolla ja kasvamaan entistäkin nopeammin”, Lifeline Venturesin partner Petteri Koponen kertoo.
Jatkuva palvelukehitys ja uudet innovaatiot
LOUHE.ai kehittää jatkuvasti palveluitaan vastaamaan entistä paremmin kyber-fyysisen turvallisuuden erilaisiin tarpeisiin. Viimeisin julkaisu alueanalyyseistä tarjoaa entistä syvällisempää ymmärrystä eri ympäristöjen turvallisuustilanteista ja uutena lisäyksenä palveluihin ovat tulossa ovien magneettitietojen Insights-analyysit. Näiden avulla voidaan luoda jokaiselle sähköisellä ovimagneetilla varustetulle ovelle yksilöllinen ”sormenjälki”, mikä auttaa tunnistamaan esimerkiksi usean henkilön tailgating-kulkemisen tai muut poikkeukselliset aukiolot.
Lisäksi LOUHE.ai testaa parhaillaan konenäköpohjaista ratkaisua, joka mahdollistaa pohjakarttamallien automaattisen luomisen erilaisista lähdemateriaaleista, tehden laajojen kiinteistöjen ja alueiden mallintamisesta huomattavasti tehokkaampaa. Myös ensimmäinen prototyyppi kiinteistön turvallisuutta koeponnistavasta ”virtuaaliagentista” on luotu. Tämä valvoo kriittisiä alueita vuorokauden ympäri ja toteuttaa erilaisia toimintaskenaarioita, varmistaen kiinteistön jatkuvan turvallisuuden.
“Pyrimme jatkuvasti kehittämään uusia innovatiivisia ratkaisuja vastaamaan erilaisiin kyber-fyysisen turvallisuuden tarpeisiin. Uudet LOUHE.ai -teknologiat vievät turvallisuuden ennakoitavuuden ja hallinnan täysin uudelle tasolle”, Hannes Huotari, teknologiajohtaja ja yksi yrityksen perustajista, tiivistää.
Kattava yhteistyökumppaneiden verkosto
LOUHE.ai on ensimmäisen ratkaisunsa julkaisun syksyllä 2022 jälkeen muodostanut jo hyvin merkittävän tyytyväisten asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden verkoston. Heidän innovatiiviset, koneoppivaan ja selittävään tekoälyyn pohjautuvat ratkaisut sopivat kattavasti eri toimialoille, joilla on tarvetta varmistua yrityksen kyber-fyysisestä turvallisuudesta. Tyytyväisiin asiakkaisiin lukeutuvat muun muassa Yleisradio ja Kansaneläkelaitos, minkä lisäksi yhteistyö on myös aloitettu esimerkiksi Finavian kanssa. Kansainväliseen LOUHE.ai -yhteistyökumppaniverkostoon kuuluvat muun muassa Securitas Technologies sekä Baltian alueella toimiva Forus.
Tavoitteena turvallisempi tulevaisuus
LOUHE.ai -tiimin tavoitteena on luoda turvallisempaa ja ennakoitavampaa tulevaisuutta yrityksille ja yhteisöille ympäri maailmaa. Uusin rahoituskierros mahdollistaa merkittävät investoinnit kansainväliseen kasvuun ja teknologisiin innovaatioihin, jotka mullistavat kyber-fyysisen turvallisuuden alaa. LOUHE.ai jatkaa palveluidensa kehittämistä ja laajentamista, tarjoten asiakkailleen ainutlaatuisia ratkaisuja turvallisemman tulevaisuuden rakentamiseksi.
